EAT THE RUDE

I'm back! Ja vieläpä uuden TV-sarjan kanssa, johon nyt virallisesti addiktoiduin, eikä kyseinen sarja ole miun
mielenterveydelle sen paremmaksi kuin mitkään muutkaan katsomani sarjat, mutta tässä sarjassa syödään ihmisiä ja tullaan hulluksi - ja mie yleensä omaksun lempitelkkarisarjoistani jotakin omaan elämääni/luonteeseeni joten I'M FUCKED.

Mie taisin kirjoittaa tämän blogin ensimmäisessä blogitekstissäni, että haluaisin alkaa katsoa myös Hannibalia. Ja nyt mie oon alkanut katsoa sitä. Ja koukkuunnuin. Ja nyt valvon lomalla aamuyöneljään asti koneella kuunnellen/katsoen/lukien NBC:n Hannibaliin liittyen. Emmie oikeestaan muista, miksi mie siihen koukkuunnuin niin vahvasti, mutta yhtenä päivänä mie kai vaan tajusin, että miulla on uusi lempitelkkarisarja. Eikä se ollut rakkautta ensimmäisestä episodista, vaan kauden puoliväliin päästyä mie oon koukkuuntunut siihen, vaikka oonkin katsonut alusta asti kaikki jaksot kunnes pari päivää takaperin katsoin netistä loppuun loputkin jaksot kyseisestä kaudesta, koska en jaksanut odottaa että ne Neloselta tulisivat. Ja nyt mie shippaan Hannigramia, vaikka Hannibal on täysi dickhead mutta silti jotenkin niin rakastettava, ja tahon adoptoida Willin meille hänen koiriensa kanssa. Goodbye, sanity.

Rekisteröin Hannibalin olemassaolon tumblrin kautta (oliko edes yllätys), koska yhtäkkiä fannibalit vaan nousivat sinne ja mie vielä kuuluin tumblrin siihen puoliskoon, joka ei tajunnut mistä ne nousivat kaikkien dashboardille. Sitten siihen tottui. Kauden finaalin jälkeen fannibalit hiljenivät, jonka jälkeen bongasin telkkarista, että Nelosen maksulliset kanavat alkavat esittää Hannibalia. Meillä ei näy mitkään maksulliset, joten mie vaan virnuilin mainokselle koska miusta tuntui että miulla oli joku salasuhde sarjan kanssa, koska tiesin sen olemassaolon ennen kuin 3/4 suomalaisista edes tiesivät siitä. Sitten syksystä Nelonen alkoi esittää ekaa kautta, ja totta kai mie nyt siinä vaiheessa aloin sarjaa tuijottamaan jakso jaksolta, ja mie sytyin Willille siinä vaiheessa, kun näytettiin hänen adoptiohauvat. :'- 3 Ja sen jälkeen mie olen säälinyt Williä, halunnut hänet pois sarjasta Hannibalin ulottuvilta, ja kääriä hänet huopaan ja juottaa hänelle kaakaota. Toisaalta taas oon ihastunut myös Hannibalista, en tosin vielä ihastumisihastumistavalla (you know?), ja sarjan murhat ovat kiehtovia. Ei millään psykopaattisella tavalla sanottuna, mutta siis kekseliäitä ja omalla tavallaan ne ovat taidetta. Eikä miuta häiritse ollenkaan sarjan väkivaltaiset murhat (Supernatural on turruttanut miut väkivallalle), jotka esitetään niin yksityiskohtaisesti, vaan lähinnä se idea ihmisten syömisestä. Tai ei miuta haittaa, kun Hannibal niitä ihmisiä syö, vaan lähinnä ne tietämättömät ihmiset, jotka syövät Hannibalin tarjoamaa ihmislihaa ja sanovat sitä maukkaaksi. Mutta joo, Will on miun poor baby, ja kausifinaali oli kamala (ei siis kritisoivalla tavalla, vaan se oli niin epäoikeudenmukainen), ja nyt mie ootan kakkoskauden alkamista. Eli miun talvi menee lähinnä niin, että odotan Sherlockin kolmoskauden alkua (katson ensin striiminä jaksot netistä, jonka jälkeen katson ne kun YLE esittää ne tammikuussa), jatkan Supernaturalin ysikauden katsomista sarjan hiatuksen jälkeen, ja sitten katson Hannibalin kakkoskautta. Winter saved!

Ja näin off-topicina spoilereita sisältäen; Doctor Whon jouluspessu oli HIRVEÄ! D;; Mie itkin viimeset 15 minuuttia kyseisestä episodista, ja vaikka toisaalta mie odotankin tosi innolla Capaldin Doctoria, en vaan voi olla itkemättä Mattin perään. Hää teki niin loistavaa työtä Doctorina, ja täytti hienosti Davidin jälkeenjättämät isot saappaat. I'm emotionally compromised.

PS. Miun tulevaisuus loistavasti selitettynä yhdessä, erittäin paikkansapitävässä kuvassa, että mie en tiedä pitäiskö miun itkeä tän miun tämänhetkisen maanisen naurun sijasta.